tiistai 7. tammikuuta 2014

Ojakkala Open - harraste- ja liikuntatoimintamahdollisuuksien kartoitus Ojakkalassa

Ojakkala Open on projekti, jonka tarkoituksena on kartoittaa harraste- ja liikuntatoimintamahdollisuuksia Ojakkalassa asuville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen. Tarkoituksena on saada vähän liikkuvia lapsia ja nuoria osallistumaan alueella järjestettäviin liikunta- ja harrastetoimintoihin.

Laurean sairaanhoitajaopiskelijat osallistuivat Ojakkala Open -projektiin ja järjestivät Ojakkala Open -asiantuntijapalaveri Ojakkalan koululla 7.10.2013. Asiantuntijapalaverissa oli mukaan Ojakkalan koulun henkilökuntaa, 4 H -yhdistys, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Vihdin nuorisotoimi ja Vihdin liikuntatoimi. 
Ojakkalan koulu
Yhdessä pohdimme erilaisia mahdollisuuksia järjestää harraste- ja liikuntatapahtumia lapsille ja nuorille, sekä selvitimme koulussa parhaillaan käynnissä olevat harrastekerhot. Tällä hetkellä Ojakkalan koulussa toimii parhaillaan harrastekerho ”Löhäri”, joka järjestetään kuudesluokkalaisille kerran viikossa liikuntapainotteista ohjelmaa. Kerhoa ohjaa Vihdin kunnan nuoriso-ohjaaja.
Asiantuntijapalaveri sujui hyvin ja osallistujat suhtautuivat erittäin positiivisesti uusiin ehdotuksiin. Ojakkalan koulun rehtori lupasi selvittää, minkälaista harrastetoimintaa kaivattaisiin lisää ja olisiko siihen mahdollista saada mukaan myös lasten vanhempia. Vihdin kunnan liikuntapalveluista kerrottiin, että heidän kautta olisi mahdollista saada koulutusta tulevaisuuden harrastetoiminnan pyörittämiseen sekä lainaksi tarvittavia liikuntavälineitä. Rahoitusta kartoitettiin ja tultiin siihen tulokseen, että kerhotoimintaan voidaan hakea rahoitusta Ely-keskuksesta. Ely-keskuksen rahoituksella olisi mahdollista palkata yksi ohjaaja vuodeksi.

Terveisin
Sairaanhoitajaopiskelijat, Laurea-ammattikorkeakoulu, Lohja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti