torstai 31. tammikuuta 2013

Kehittämistyön kohteet valittu

Kevään 2013 kehittämiskohteet on nyt valittu. Kehittämiskohteet valittiin Perusturvakuntayhtymä Karviaisen ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteisen työpajan 10.1.2013 sekä Vihdin kirkonkylän seurakuntatalolla 17.1.2013 järjestetyn avoimen keskustelutilaisuuden perusteella.

Kehittämiskohteiksi on valikoitunut seuraavat kohteet:
  1. Itsehoitopisteet terveysasemille kohdennettuna työikäisiin ja ikääntyviin
  2. Liikkuva itsehoitopiste kohdennettuna yläasteikäisiin ja lukioikäisiin
  3. Elämäntapailta/kampanja kohdennettuna perheisiin
  4. Synnytysvalmennus kohdennettuna perheisiin
  5. Vapaa-ajantoimintaa nuorille eri toimijoiden yhteistyötä hyödyntäen, kohderyhmänä ala-asteikäiset
  6. Ikääntyvän toimintakyvyn ylläpitäminen hyödyntäen ystäväpalvelua, kohderyhmänä haja-asutusalueen ikääntyneet
Liiketalouden ja hoitotyön opiskelijat lähtevät työstämään aiheista palvelumuotoilun menetelmin palvelukonsepteja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa (alueen asukkaat, julkinen sektori, yksityinen sektori, kolmas sektori).

Työstetyt konseptit esitellään alueen asukkaille ja hyvinvointitoimijoille 4.3.2013 klo 13-16 Luksian tiloissa, osoitteessa Ojakkalantie 2, Nummela. Ilmoittaudu mukaan:
https://elomake3.laurea.fi/lomakkeet/6835/lomake.html
voit ilmoittautua myös sähköpostilla: hyvinvointiverkosto(a)laurea.fi
Konseptoidut työt toteutetaan syksyn 2013 aikana.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Vihdin ja Karkkilan hyvinvointipalveluista keskusteltiin innokkaasti 17.1.2013

Laurea-ammattikorkeakoulu järjesti yhteistyössä Perusturvakuntayhtymä Karviaisen kanssa avoimen keskustelutilaisuuden Vihdin ja Karkkilan hyvinvointipalveluista. Tilaisuuden tarkoituksena oli edistää yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä sekä kerätä taustatietoa ja kehitysehdotuksia alueen hyvinvointipalveluista.

Tilaisuudessa oli mukana noin 80 henkilöä ja panelisteina toimivat
  • Lastentarhanopettaja Pauliina Ahtinen-Malo, Sateenkaarimuksut Oy
  • Kuntosaliyrittäjä Sami Hellgren, Kuntokeskus Balanssi
  • Johtava nuorisotyönohjaaja Johanna Jutila, Vihdin seurakunta
  • Työikäisten terveyspalvelupäällikkö Minna Luoto, Perusturvakuntayhtymä Karviainen
  • Kaupunginjohtaja Juha Majalahti, Karkkilan kaupunki
  • Vihdin kunnanvaltuutettu, hammaslääkäri Tiina Noro
  • Anja Seppä, Vihdin Sydänyhdistys ry
  • Ari Suojalehto, liikuntalääkäri, Perusturvakuntayhtymä Karviainen
Myös yleisö osallistui keskusteluun aktiivisesti ideoiden. Voit tutustua tilaisuudessa käytyyn keskusteluun lukemalla Vihdin Uutisten kirjoittaman artikkelin:
http://www.vihdinuutiset.fi/artikkeli/218604-hyvinvointipalveluja-kehitetaan-nyt-yhteistyossa

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Nyt kehitetään uusia palvelumuotoja terveyden edistämiseen

Karviaisen perusturvakuntayhtymä on Laurea-ammattikorkeakoulu Pumppu-osahankkeen yhteistyökumppani, ja Karviaisen alueella (Karkkila ja Vihti) toteutetaan case-työskentelyä terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämiseksi kansalaislähtöisesti ja eri toimijoiden yhteistyömahdollisuuksia kartoittaen.

Taustatutkimusvaiheessa kartoitetaan Karkkilan ja Vihdin alueen palveluita mm. haastattelemalla Karviaisen henkilöstöä. Kaikille alueen asukkaille ja alueen hyvinvointitoimijoille järjestetään yhteinen keskustelutilaisuus 17.1.2013, jotta saadaan käsitys siitä, millaisia asukkaiden näkökulmasta ovat alueen palveluiden kehittämiskohteet. Samalla pyritään löytämään uusia yhteistyömahdollisuuksia julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välille.

Taustatutkimusvaiheen perusteella valitaan kehittämiskohteet, joita tammi-helmikuussa 2013 lähdetään työstämään eteenpäin sairaanhoitajaopiskelijoiden ja palvelumuotoilua opiskelevien liiketalouden opiskelijoiden yhteisissä kehittämistehtävissä.

Kehittämistyötä toteutetaan yhdessä alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa mm. yhteisissä kehittämispajoissa. Tavoitteena on löytää uusia palvelumuotoja terveyden edistämiseen eri toimijoiden osaamista hyödyntäen, alueen asukkaiden tarpeista ja toiveista lähtien.

Pajojen tuloksia esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa 4.3.2013, minkä jälkeen parhaat ja toteuttamiskelpoisimmat palveluideat valitaan jatkokehitykseen ja myöhemmin syksyllä 2013 toteutukseen pienimuotoisten pilotointien avulla.

Case-työskentelyyn toivotaan mukaan laajasti Vihdin ja Karviaisen asukkaita sekä alueen toimijoita.

Lisätietoa hankkeesta:
Lehtori Liisa Ranta, liisa.ranta(a)laurea.fi
Projektitutkija Hanna Tuohimaa, hanna.tuohimaa(a)laurea.fi